Hyvää huomenta!
Minulla oli hieman kirittävää, joten käytin suurimman osan eilistä iltapäivää viimeistellen Stonewashed XL Sophieni 17. osaa. Istuin ikälopulla sohvallani pitäen ovet auki ja katselin poikien juoksentelua pihalla ja Christiaanin kokkailua sisätiloissa.
Huomaatko ruuduista muodostuvan peiton kuvassa? Se on viimevuotinen Block a Week CAL. Hävettää tunnustaa, että siitä puuttuu reunus edelleen.
Sinnittelin hereillä aamukahteen, jotta sain myös osan 18 melkein valmiiksi. Nyt olen kyllä aivan lopussa, mutta onnellinen :)
Tämän viikon haasteena on ottaa “Selphie”…
Niin mikä?
Selfie itsestäsi ja Sophiesa. Eikä sitten mitään jalka-Selphieitä. Se on jonkin muun päivän haaste. Jaathan kuvasi tunnisteella #selphie.
Sophie’s Universe Osa 17
©Dedri Uys 2014. Kaikki oikeudet pidätetään.
Resurssit
Voit tulostaa/tallentaa tämän ohjeen käyttämällä Print-friendly -painiketta tämän postauksen oikeassa alareunassa. Lisätietoa TÄÄLLÄ. (Suom.huom. valitettavasti wix palvelin ei ole yhteensopiva print friendly toiminnon kanssa)
**Osan 17 ohjevideo** Tekijänä It’s All in a Nutshell -blogin Esther Dijkstra.
Käännökset
Käännös hollanniksi: Dianne Baan
Käännös saksaksi: Maja Heidingsfelder
Käännös espanjaksi: Lynda Hernandez
Käännös ranskaksi: Sandra Larvin (ohjevideo: Géraldine Cymer)
Käännös tanskaksi: Tina Poulsen
Käännös (ja ohjevideo) venäjäksi: Natalie V. Alimpieva
CAL-tiedot ruotsiksi: Aneli Moberg from Paradisfrun Virkar
Materiaalit
Tässä ohjeessa on käytetty Scheepjeswol Cotton 8 -lankaa (saatavana Deramores-verkkokaupasta) ja 3,25 mm Clover Amour -virkkuukoukkua.
Kaikkien kolmen version listauksen (koko, materiaalit, virkkuutiheys) löydät TÄÄLTÄ.
Osan 17 värit
Voit suurentaa kuvia napsauttamalla niitä.
*Jos teet suurta kokoa valitsemillani väreillä, tarvitset 284 m (190 g) Moonstone-väriä osiin 17 ja 18 (224 m osaan 17 ja 60 m osaan 18).
Huomaathan, että annetut määrät pätevät minun käsialaani. Jos oma käsialasi on löyhempi, tarvitset enemmän lankaa (kts. lankamäärät kerroksittain -taulukoita introsivulta). Minulla on itse asiassa jäljellä 30 g Moonstonea osan 18 jälkeenkin. Syynä lienee se, että suurin osa keristäni painoi yli 50 g.
Lyhenteet
Alkuperäisessä ohjeessa on käytetty US-terminologiaa. Suomennoksessa käytetään suomalaista terminologiaa. (Suom. huom.)
hy – hyppää yli
KTks – kiinteä silmukka kohovirkkauksena takapuolelta
kjs – ketjusilmukka
ks – kiinteä silmukka
lk – langankierto
p – pylväs
ps – piilosilmukka
puolip – puolipylväs
s – silmukka/silmukat
TR – vain takareuna
*–* Toista merkkien välistä ohjetta ohjeessa mainittu toistomäärä. Tätä merkintätapaa käytetään yleensä pidemmissä toistoissa, jotka voivat sisältää useampia ohjeita.
( ) Toista sulkujen sisällä olevaa ohjetta ohjeessa mainittu toistomäärä. Tätä merkintätapaa käytetään lyhyemmissä toistoissa
Erikoissilmukat
itsenäiset aloitussilmukat: kerroksen ensimmäisiä ks:ita, puolip:itä ja p:itä, jotka tehdään ilman aloitusketjusilmukoita. Linkit ohjeisiin annetaan aina näiden kohdalla.
Ohjeet
Kerrokset 1–104
Linkit kerroksiin 1–104 TÄÄLLÄ.
Kerros 105
Jos jatkat samalla värillä, siirry ps:illa seur. 2 kjs -kaareen. Virkkaa (1 kjs, 1 ks, 2 kjs, 1 ks) samaan 2 kjs -kaareen.
Jos jatkat eri värillä, liitä lanka työhön virkkaamalla 1 ks itsenäisenä aloitussilmukkana minkä tahansa kulman 2 kjs -kaareen. Virkkaa (2 kjs, 1 ks) samaan 2 kjs -kaareen.
*Hy 1. (vaikeasti havaittava) silmukka. Virkkaa 193 ks. Virkkaa (1 ks, 2 kjs, 1 ks) seur. kulman 2 kjs -kaareen.*
Toista *–* vielä 3 kertaa, viimeistä kulmaa lukuun ottamatta. Sulje krs ps:lla 1. ks:aan.
Silmukkamäärät:
Yhteensä: 780 ks ja 4 x 2 kjs -kaari
Sivulla: 195 ks
Kerros 106 {Timantit – Peruskerros 1}
Jos jatkat samalla värillä, siirry ps:illa seur. 2 kjs -kaareen. Virkkaa 3 kjs (= 1. p). Virkkaa (1 p, 2 kjs, 2 p) samaan 2 kjs -kaareen.
Jos jatkat eri värillä, liitä lanka työhön virkkaamalla 1 p itsenäisenä aloitussilmukkana minkä tahansa kulman 2 kjs -kaareen. Virkkaa (1 p, 2 kjs, 2 p) samaan 2 kjs -kaareen.
* Virkkaa 1 p ensimmäiseen (vaikeasti havaittavaan) s:aan (Kuva 1). (Virkkaa 1 p seur. s:n TR:aan – Kuvat 2 ja 3, virkkaa 3 p – Kuva 4) 48 kertaa. Jäljellä pitäisi olla 2 s ennen kulman 2 kjs -kaarta (Kuva 5). Virkkaa 1 p seur. s:n TR:aan. Virkkaa 1 p viimeiseen s:aan. Virkkaa (2 p, 2 kjs, 2 p) seur. kulman 2 kjs -kaareen (Kuva 6).*
Toista *–* vielä 3 kertaa, viimeistä kulmaa lukuun ottamatta. Sulje krs ps:lla aloitusketjusilmukoista ylimpään (tai itsenäiseen aloituspylvääseen).
Silmukkamäärät:
Yhteensä: 796 p ja 4 x 2 kjs -kaari
Sivulla: 199 p {joista 49 virkataan vain TR:aan}
Kerros 107 {Timanttikuvion ensimmäinen osa}
Tällä kerroksella virkataan pääasiassa kohovirkkausta kerroksen 105 silmukoihin, joiden takareunoihin on jo virkattu pylväs. Näiden silmukoiden etureunat muodostavat työn ympäri eräänlaisen katkoviivan. Kts.Kuva kerroksesta 106.
Suosittelen, että teet sekä tämän kerroksen että kerroksen 110 samalla värillä, jotta pintatimanttisi ovat samanvärisiä.
Jos jatkat samalla värillä, virkkaa (1 kjs, 1 ks) samaan s:aan, johon suljit edellisen kerroksen ps:lla.
Jos jatkat eri värillä, liitä lanka työhön virkkaamalla1 ks itsenäisenä aloitussilmukkana minkä tahansa sivun toiseksi viimeiseen p:een (Kuva 1).
*Virkkaa 3 kjs (Kuva 2). Hy viim. p, 2 kjs -kaari ja seur. sivun 1. p. Virkkaa 1 ks seur. s:aan (Kuva 3). Virkkaa 3 kjs. Virkkaa kerroksen 106 silmukoiden etupuolella 1 ps kohovirkkauksena etupuolelta kerroksen 105 toisen ks:n ympäri, kyseisessä silmukassa on jo TRp (merkitty nuolella Kuvassa 4 ja havainnollistettu Kuvassa 5). Virkkaa 3 kjs, hy 3 s kerroksella 106 ja virkkaa 1 ks seur. s:aan. Tämä on keskimmäinen 3 p:n ryhmästä TRp:iden välissä (merkitty nuolella Kuvassa 6 ja havainnollistettu Kuvassa 7).
(Virkkaa 3 kjs. Virkkaa kerroksen 106 silmukoiden etupuolella, hy 3 s kerroksella 105 ja virkkaa 1 ps seur. s:n ympäri, jossa jo on TRp. Virkkaa 3 kjs. HY 3 s kerroksella 106 ja virkkaa 1 ks seur. s:aan, joka on keskimmäinen p 3 p:n ryhmässä TRp:iden välissä) vielä 48 kertaa (Kuva 8). Jäljellä tulisi olla 1 p ennen kulman 2 kjs -kaarta (Kuva 9).*
Toista *–* vielä 3 kertaa, viimeistä ks:aa lukuun ottamatta. Sulje krs ps:lla 1. ks:aan. Katkaise lanka ja päättele langanpäät.
Taivuta kulmien 3 kjs -kaaret työn taakse.
Silmukkamäärät:
Yhteensä: 200 ks, 396 x 3 kjs -kaari {sis. kulmien 3 kjs -kaaret}
Sivulla: 50 ks ja 98 x 3 kjs -kaari {ei sis. kulmien 3 kjs -kaaria}
Kerros 108 {Timantit – Peruskerros 2}
On tärkeää, että virkkaat kulmat kerroksen 107 3 kjs -kaarien etupuolella. Näitä 3 kjs -kaaria tarvitaan, kun tehdään timanttikuvion toista osaa kerroksella 110.
Työskennellen kerroksen 107 3 kjs -kaarten etupuolella, liitä lanka työhön virkkaamalla 1 puolip itsenäisenä aloitussilmukkana minkä tahansa kerroksen 106 kulman 2 kjs -kaareen. Virkkaa (1 puolip, 2 kjs, 2 puolip) samaan 2 kjs -kaareen (Kuva 1).
*Virkkaa edelleen kerroksen 107 3 kjs -kaarten etupuolella 1 puolip kerroksen 106 ensimmäiseen (vaikeasti havaittavaan) silmukkaan (Kuva 2). Hy 1. ks kerroksella 107.
(Virkkaa 3 puolip kerrokseen 106, siksak-kuviot muodostavien ks:iden väliin – Kuva 3. Virkkaa 1 KTks kerroksen 107 seur. ks:n ympäri – Kuvat 4 ja 5) 49 kertaa (Kuvat 6 ja 7).
Virkkaa kerroksen 107 kulman 3 kjs -kaaren etupuolella 1 puolip kerroksen 106 viim. p:een (Kuva 8). Jatka kerroksen 107 kulman 3 kjs -kaarten etupuolella ja virkkaa (2 puolip, 2 kjs, 2 puolip) kerroksen 106 seur. 2 kjs -kaareen (Kuva 9).*
Toista *–* vielä 3 kertaa, viimeistä kulmaa lukuun ottamatta. Sulje krs ps:lla 1. puolip:een.
Silmukkamäärät:
Yhteensä: 808 s ja 4 x 2 kjs -kaari {196 KTks ja 612 puolip}
Sivulla: 202 s {49 KTks ja 153 puolip}
Kerros 109 {Timantit – Peruskerros 3}
Jos jatkat samalla värillä, siirry ps:illa seur. puolip:n yli 2 kjs -kaareen. Virkkaa (2 kjs, 1 puolip, 2 kjs, 2 puolip) samaan 2 kjs -kaareen.
Jos jatkat eri värillä, liitä lanka työhön virkkaamalla 1 puolip itsenäisenä aloitussilmukkana minkä tahansa kulman 2 kjs -kaareen. Virkkaa (1 puolip, 2 kjs, 2 puolip) samaan 2 kjs -kaareen.
*Hy 1. (vaikeasti havaittava) silmukka. Virkkaa 201 puolip. Virkkaa (2 puolip, 2 kjs, 2 puolip) seur. kulman 2 kjs -kaareen)*
Toista *–* vielä 3 kertaa, viimeistä kulmaa lukuun ottamatta. Sulje krs ps:lla aloitusketjusilmukoista ylimpään (tai itsenäiseen aloituspuolipylvääseen).
Katkaise lanka ja päättele langanpäät.
Silmukkamäärät:
Yhteensä: 820 puolip ja 4 x 2 kjs -kaari
Sivulla: 205 puolip
Muutama sananen kupruilusta
Jos haluat ottaa kauniita kuvia, pingota, pingota, pingota.
Annie on koonnut hyviä ohjeita ja vinkkejä peittojen ja muiden suurten kappaleiden pingottamiseen.
Jos käytät pingotukseen vaahtomuovialustoja, suosittelen näitä: Interlocking Foam Exercise Mats. Ne ovat samanlaisia kuin Knitter’s Pride Lace Blocking Mats, mutta halvempia. Tarvitset myös neuloja: Clover Fork Blocking Pins.
Tämän osan ovat testanneet Kimberly Slifer, Claire Martin, Maja Heidingsfelder, Lynda Hernandez, Susan Wilkes-Baker, Venetia Smith ja Dianne Baan.
Muistathan tilata Weekly Newsletter -uutiskirjeen, jos haluat pysyä ajan tasalla. Voit käydä myös tykkäämässä Facebook-sivustani tai seurata minua seuraavissa kanavissa: Bloglovin, Google+, Pinterest, Twitter tai Instagram.
Onnellista koukuttelua! Happy Hooking!
Comentários